Overweging 139 AI Act
Officiële tekst
id="rct_139">
(139)
Tekoälyn sääntelyn testiympäristöjen tavoitteena olisi oltava edistää tekoälyyn liittyvää innovointia luomalla hallittu kokeilu- ja testausympäristö kehitysvaiheessa ja markkinoille saattamista edeltävässä vaiheessa, jotta voidaan varmistaa, että innovatiiviset tekoälyjärjestelmät ovat tämän asetuksen ja muun asiaankuuluvan unionin ja jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaisia. Lisäksi tekoälyn sääntelyn testiympäristöillä olisi pyrittävä parantamaan innovoijien oikeusvarmuutta ja toimivaltaisten viranomaisten valvontaa sekä ymmärrystä tekoälyn käytön mahdollisuuksista, kehittyvistä riskeistä ja vaikutuksista, helpotettava viranomaisten ja yritysten sääntelyyn liittyvää oppimista, myös oikeudellisen kehyksen tulevia mukautuksia silmällä pitäen, tuettava yhteistyötä ja parhaiden käytäntöjen jakamista tekoälyn sääntelyn testiympäristöön osallistuvien viranomaisten kanssa sekä nopeutettava markkinoille pääsyä muun muassa poistamalla esteitä pk-yrityksiltä, myös startup-yrityksiltä. Tekoälyn sääntelyn testiympäristöjä olisi oltava laajalti käytettävissä kaikkialla unionissa, ja erityistä huomiota olisi kiinnitettävä siihen, että ne ovat pk-yritysten, myös startup-yritysten, saatavilla. Tekoälyn sääntelyn testiympäristöön osallistumisessa olisi painotettava kysymyksiä, jotka aiheuttavat tarjoajille ja mahdollisille tarjoajille oikeudellista epävarmuutta, joka liittyy innovointiin, tekoälyn kokeiluun unionissa ja näyttöön perustuvan sääntelyyn liittyvän oppimisen edistämiseen. Tekoälyjärjestelmien valvonnan tekoälyn sääntelyn testiympäristössä olisi näin ollen katettava järjestelmien kehittäminen, koulutus, testaus ja validointi ennen kuin ne saatetaan markkinoille tai otetaan käyttöön sekä sellaisen merkittävän muutoksen käsite ja esiintyminen, joka saattaa edellyttää uutta vaatimustenmukaisuuden arviointia. Tällaisten tekoälyjärjestelmien kehittämisen ja testauksen aikana havaittuja merkittäviä riskejä olisi vähennettävä asianmukaisesti, ja jos se ei ole mahdollista, kehittämis- ja testausprosessi olisi keskeytettävä. Tekoälyn sääntelyn testiympäristöjä perustavien kansallisten toimivaltaisten viranomaisten olisi tarvittaessa tehtävä yhteistyötä muiden asiaankuuluvien viranomaisten kanssa, mukaan lukien perusoikeuksien suojelua valvovat viranomaiset, ja ne voisivat sallia myös muiden toimijoiden, joita voisivat olla kansalliset ja eurooppalaiset standardointijärjestöt, ilmoitetut laitokset, testaus- ja kokeilulaitokset, tutkimus- ja kokeilulaboratoriot, eurooppalaiset digitaali-innovointikeskittymät ja asiaankuuluvat sidosryhmien ja kansalaisyhteiskunnan organisaatiot, osallistumisen tekoälyekosysteemiin. Yhdenmukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi koko unionissa ja mittakaavaetujen saavuttamiseksi on aiheellista vahvistaa yhteiset säännöt tekoälyn sääntelyn testiympäristöjen toteuttamiselle ja puitteet testiympäristöjen valvontaan osallistuvien asiaankuuluvien viranomaisten väliselle yhteistyölle. Tämän asetuksen nojalla perustetuilla tekoälyn sääntelyn testiympäristöillä ei saisi rajoittaa muun sellaisen lainsäädännön soveltamista, jonka nojalla voidaan perustaa testiympäristöjä, joiden tavoitteena on varmistaa muun lainsäädännön kuin tämän asetuksen noudattaminen. Kyseisistä muista sääntelyn testiympäristöistä vastaavien asiaankuuluvien toimivaltaisten viranomaisten olisi tarvittaessa otettava huomioon hyödyt, joita saadaan myös näiden testiympäristöjen käyttämisestä sen varmistamiseen, että tekoälyjärjestelmät ovat tämän asetuksen mukaisia. Kansallisten toimivaltaisten viranomaisten ja tekoälyn sääntelyn testiympäristöön osallistujien niin sopiessa tosielämän olosuhteissa tapahtuvaa testausta voidaan toteuttaa ja valvoa myös tekoälyn sääntelyn testiympäristön kehyksessä.
Bron: EUR-Lex, Verordening (EU) 2024/1689 — tekst ongewijzigd overgenomen.
📬 AI Act Weekly
Ontvang elke week de belangrijkste AI Act ontwikkelingen in je inbox.
Aanmelden